Koiranetsintä talvella – haasteita etsijälle ja etsittävälle

© Marja Huovila, Virve Keravuori, Inkeri Palmroth, Tarja Salonen, koonnut Outi Pikkarainen 2004 Lumi, pakkanen ja pimeys tekevät talvietsinnästä haasteellista. Liikkuminen on hankalaa, hajut eivät tartu lumeen yhtä hyvin kuin kesän kasvillisuuteen, pakkanen haittaa koiran nenänkäyttöä, kylmyys on lisästressi eksyneelle koiralle ja etsijöille, sekä koirille että ihmisille. Talven pimeinä päivinä etsintäaikakin on rajallinen.
 
Eksyneelle koiralle talvi on vaikeaa aikaa. Lumi upottaa, paakkuuntuu turkkiin ja tassujen väliin ja vaikeuttaa liikkumista. Talvisaikaan eksynyt koira liikkuu mieluummin polkuja pitkin kuin kahlaa umpihangessa. Hankikannon aikaan kevyt koira voi kulkea pitkiä matkoja sellaisessa maastossa, jossa painavampi etsijäkoira ja ihmiset uppoavat ja tämä vaikeuttaa etsintää. Toisaalta lumisessa maastossa jäljet voivat näkyä hyvin ja niistä voi päätellä etsittävän koiran liikkeitä.
 
Kylmyys rasittaa koiria. Jos koira on tottunut olemaan ulkona esimerkiksi tarhassa, se on sopeutunut erilaisiin säihin ja selviää paremmin talvipakkasilla kuin sisäkoirat. Erityisesti lyhytkarvaiset koirat voivat saada paleltumia kovilla pakkasilla, varsinkin korvat ja häntä ovat vaarassa. Suojaisaa lepopaikkaa on talvella vaikea löytää, monet kolot ovat lumen täyttämiä. Nukkumapaikka voi löytyä esimerkiksi ladon tai ulkorakennuksen alta. Etsittäessä kadonnutta koiraa kannattaakin tarkistaa nämä paikat.
 
Lumi on erinomainen eriste, mm. metsäjänikset ja teeret nukkuvat talvella lumikiepeissä, samoin rekikoirat. Eksynyt koirakin voi osata kääriytyä kerälle ja antaa lumen sataa päälleen eristeeksi. Kylmyys lisää koiran stressiä ja ravinnontarvetta, mutta ruoan löytäminen on talvella vaikeaa. Eksynyt koira voi löytää ruokaa lintulaudoilta ja muilta lintujen ruokintapaikoilta ja hevostalleilta löytyy ainakin hevosenkakkaroita syötäväksi. Myyrien ja hiirien pyydystäminen ja muun ruoan löytäminen on kuitenkin talvella vaikeampaa kuin kesällä.
 
Muita talven vaaroja ovat petoeläimet. Talvella metsässä on riistaa vähemmän kuin kesällä ja varsinkin pieni koira voi olla vaarassa joutua ketun tai huuhkajan saaliiksi. Pimeillä teillä liikkuva koira voi helposti jäädä auton alle. Koira voi hukkua myös heikkohin jäihin.
 
Etsijöille talvietsintä on haasteellista. Lumi upottaa ja siinä liikkuminen on raskasta sekä ihmisille että koirille. Lumi kertyy etsijäkoiran turkkiin ja tassuihin ja kova ja karkea lumi tuntuu epämiellyttävältä tassuissa, tassuja voi paleltaakin. Pakkanen ja tuuli yhdessä lisäävät pakkasen purevuutta, esim. –5°C asteen pakkanen 10m/s tuulessa tuntuu erittäin kylmältä ja samalla tuulella–10°C asteen pakkasessa on jo paleltumisvaara (Paasonen S. Sää).
 
Talvipäivä on lyhyt ja pimeässä etsiminen on lähes mahdotonta. Etsittävä koira voi olla myös pelokas pimeällä, pimeässä etsiminen ei yleensä tuota tulosta. Koirasta liikkuminen upottavassa hangessa voi olla niin raskasta, että se kieltäytyy etsimästä. Greyhound Iiti upposi talviharjoituksissa mahaa myöten hankeen ja kieltäytyi jatkamasta hangessa kahlaamista. Sen annettiin poiketa jäljeltä ja yrittää etsiä ilmavainun avulla helppokulkuisempi reitti. Lopulta Iiti löysikin maalikoiran.
 
Myös lumen kerääntyminen turkkiin tekee liikkumisen hankalaksi. Marja Huovila kertoo shelttipennun tosietsinnästä: ”Kun etsimme sheltin pentua, kuvittelimme, että on hyvä idea ottaa mukaan houkuttelukoiraksi perheen toinen koira, pennun hyvä ystävä ja leikkikaveri, bichon havanese, mutta se muuttuikin nuoskakelillä lumisateessa lumipalloksi. Myös pitkäkarvaiseen Nasuun alkoi tarttua lumisateella nuoskalumella lumipalloja tassuihin, ja meidän oli mahdotonta ylittää umpihankipeltoa, koska upposimme kaikki sinne. Pystyimme kuitenkin päättelemään, että pentu on mennyt aamuyöstä pellon yli, sillä silloin oli vielä hankikanto. Pentu oli nähty umpihankipellon toisella puolen edellisenä päivänä.”
 
Jos etsittävä on ylittänyt esim. pellon hankikannon aikaan, myöhemmin paikalle tulevat etsijät voivat upota pellolle ja etsintä käy mahdottomaksi. Tällaisessa tilanteessa voi yrittää päätellä, minne etsittävä on matkalla ja etsiä jälki uudestaan helpommassa maastossa. Hankikannon aikaan voi myös yrittää päätellä etsittävän liikkumissuuntaa sen perusteella, mihin kellonaikaan hanki on vielä kantanut. Yleensä auringon alkaessa paistaa hangen pinta sulaa ja hanki alkaa upottaa.
 
Nenän käyttö pakkasessa on vaikeaa, mitä kovempi pakkanen, sen hankalampaa nenätyö on. Kovilla pakkasilla etsintään ei kannata lähteä, kylmettyminen voi johtaa jopa etsijäkoiran sairastumiseen. Jäljellä kova pakkanen haihduttaa hajun nopeasti, mutta ilmavainulla etsiminen onnistuu kovemmallakin pakkasella. Jokaisen koiraetsintää harrastavan pitää itse harkita, millaisella pakkasella lähtee koiransa kanssa tosietsintöihin. Harjoituksissa olemme pitäneet -10 astetta pakkasrajana.
 
Teiden auraaminen voi vaikuttaa hajun kulkeutumiseen. Auratulla pinnalla jäljestäminen voi olla koiralle hankalaa tai aura on voinut heittää lumen pientareelle, josta koira ei enää löydä hajua. Myös lumisade vaikeuttaa etsimistä peittäen jäljet. Kevättalvella lumi sulaa päivisin ja sekin vaikuttaa hajun kulkeutumiseen. Haju voi haihtua sulavan lumen mukana ainakin osittain. Auraamisen ja lumen sulamisen vaikutuksesta hajun kulkeutumiseen on vielä paljon avoimia kysymyksiä, joita kaikkien koiraetsintää harrastavien kannattaa pohtia.
 
Tarja Salonen kertoo talviharjoituksista ja auraamisen vaikutuksesta hajun kulkeutumiseen: ”Viime talvena teimme Lillin kanssa lapinporokoira Peikolle jäljen kävelytien yli. Odotellessamme piilossa tuli lumiaura ja teki sileää jälkeä. Taisi olla vielä Peikon ensimmäinen tien ylitys. Jälki oli tietysti tuore ja Peikko olisi voinut tulla ilmavainullakin yli, mutta se tuli tarkkaan samalla tavoin kuten mekin ensin tien reunaa ja sitten vasta yli. Aura varmasti levittää hajua penkalle ja minne lieneekin, mutta uskon, että kokenut koira voi silti seurata vähän vanhempaakin hajua.”
 
Lumitilanne ja maasto vaikuttavat omalta osaltaan etsintään. Haju tarttuu lumeen huonommin kuin kesällä sulaan maahan ja kasvillisuuteen. Syksyllä ensilumi voi peittää yhtäkkiä maan ja jäljet, keväällä sulava lumi vaikeuttaa etsintää kun haju haihtuu lumen mukana. Syksyisin ja keväisin jälki voi jossain paikassa olla lumella, toisessa sulalla kun lämpötila vaihtelee.
 
Erityisesti keväisin sulavalla lumella jäljestäminen on osoittautunut vaikeaksi. Maasto vaikuttaa aina hajun kulkeutumiseen ja ilmavirtojen kulkureitit muuttuvat lumen kerääntymisen mukaan. Muita huomioonotettavia asioita talvietsinnöissä on etsiminen jäällä. Jos on pienikin epäilys siitä, kantaako jää, jäälle ei kannata mennä. Jäälle mennessä on syytä noudattaa erityistä varovaisuutta ja varustautua asianmukaisin varustein, mm. jäänaskalein.
 
Oikea pukeutuminen tekee olon pakkasella mukavammaksi sekä ohjaalle että koiralle. Jos etsijäkoiraa paleltaa, se ei pysty keskittymään työhönsä. Koiralle voi laittaa takin päälle ja tarvittaessa fleecetossut jalkaan (rekikoiratkin käyttävät tossuja). Vesihäntä eli hännän tilapäinen halvaus voi uhata koiraa kylmällä kelillä. Jos näin käy, vaivaan auttaa lepo ja koirille tarkoitetut tulehduskipulääkkeet. Kylmyys rasittaa etsijäkoiraakin, riittävästä ruokinnasta ja juottamisesta on huolehdittava ja etsintä lopetettava ennen kuin etsijät ovat lopen väsyneitä. Jokaisen on huolehdittava omasta ja koiransa hyvinvoinnista. Aina tulee uusia etsintöjä eikä niihin voi lähteä, jos kerralla polttaa itsensä ja koiransa loppuun.