Miten koira ymmärtää, että sen tulee etsiä koiraa?

Jos haluamme, että koira oppii etsimään ihmisiä, pyydämme ihmisen menemään piiloon jonnekin, ja pyydämme sitten koiraa etsimään tämän ihmisen. Maalikoira ei kuitenkaan mene käskystämme piiloon, vaan sen mukana on aina ihminen. Miten koira ymmärtää, kumman haluamme sen etsivän: ihmisen vai koiran?
 
Päätimme tehdä alkuun kaksi erillistä jälkeä, jotta etsijäkoira saa alussa vain maalikoiran jäljen. Maalikoira jää käskyllä odottamaan, tai sitä pidetään kiinni. Sen ohjaaja kiertää lenkin ja kutsuu koiraansa paikasta, josta koiran on mahdollista nähdä hänet. Luoksetulon jälkeen maalikoira menee yhdessä ohjaajansa kanssa vielä vähän matkaa eteenpäin.
 
Ensimmäisellä kerralla etsijäkoira näkee maalikoiran juoksevan ohjaajansa luo, jolloin koiralle tulee halu seurata perässä. Ensimmäisen jäljen pituus on noin 100 m - 150 m, ja se tehdään metsään mahdollisimman helppoon maastoon, jossa ei ole ylimääräisiä hajuja. Näin etsijäkoira joutuu hieman käyttämään nenäänsä, jotta se löytää etsittävän.
 
Varmistetaan, että tuulee etsijäkoirasta maalikoiraan päin eikä päinvastoin, jotta etsijäkoira ei saa suoraan ilmavainua maalikoirasta ja sen ohjaajasta. Kun etsijäkoira pysähtyy hämmästyneenä havaittuaan maalikoiran, palkitaan etsijäkoira.
 
Etsijäkoira saa ilmaista miten haluaa, ja tätä ilmaisua vahvistetaan palkitsemalla. Ohjaajan on siis opeteltava lukemaan koiraansa. On toki mahdollista opettaa koiralle valmiiksi joku ilmaisu, kunhan se ei ole haukkuminen, joka saattaa pelästyttää etsittävän. Palkitsemiseen suosittelen makupalaa, jotta koira ymmärtää, että sen suoritukseen ollaan tyytyväisiä. Lelusta saattaa tulla riitaa maalikoiran kanssa, ja suomalaiset ihmiset ovat usein liian vaisuja kehumaan koiraansa riittävästi.
 
Etsijäkoira voi ilmaista maalikoiran kuin lintukoira saaliin sijainnin tai yrittää houkutella maalikoira luokseen. Tärkeintä on, ettei etsijäkoira pelästytä maalikoiraa. Ensimmäisellä harjoituskerralla etsijäkoira voi ottaa maalikoirasta hajun maassa olevasta pannasta tai jostain vastaavasta, missä on etsittävän koiran haju. Hajua ei kuitenkaan vielä anneta etsijäkoiralle, vaan se lähtee näkölähdön perusteella toisen koiran perään.
 
Ensimmäisen harjoituskerran idea on vain se, että etsijäkoira ymmärtää, että sen tulee etsiä jotain. Kursseilla käytän myös mallioppimista hyväksi, eli laitan yhden aloittelevan koiran katsomaan, kun maalikoira juoksee metsään, ja kohta toinen koira saa seurata sitä. Nuorille boksereille ja labradorinnoutajille en käytä mallioppimista, sillä ne ovat yleensä liiankin innokkaita etsimään. Harjoitusten on oltava koirille mukavia, mutta liikaa innostamista on vältettävä, etteivät koirat mene liian kierroksille. Rauhallisesti etsimällä tulee parhaita tuloksia.