Ohjaajan kouluttaminen on yhtä tärkeää kuin koiran

Koiran lukemisen taito on tosietsinnöissä aivan välttämätöntä.
 
Kaikki koirat eivät ole ilmaisuissaan niin selkeitä kuin norwichinterrierini Jori. Jori on hyvin ilmavainuinen ja on ollut kesämökillä veneessä, joten se tietää, mihin venettä käytetään. Kerran kun se haistoi tosietsinnöissä etsittävän koiran olevan järven toisella puolella, se katsoi rannalla olevaa venettä, järven yli ja sitten minuun. Vene ei kuitenkaan ollut minun, ja se oli kettingeillä kiinni ja lukossa, joten jäin miettimään tilannetta. Jori raapi venettä, katsoi järven yli ja sitten minuun. "Joko nyt ymmärrät?" Kun en vieläkään varastanut lukossa olevaa venettä, Jori hyppäsi veneeseen, katsoi järven yli ja sitten minuun. Voisiko koira enää selkeämmin ilmaista, mitä se haluaa? Menimme lopulta autolla järven toiselle puolen, missä etsittävä koira oli.
 
Merkitsemme jäljen pyykkipojilla, jotta ohjaaja oppii lukemaan koiraansa. Koiraa ei ole tarkoitus ohjata, ellei se selkeästi ilmoita kadottaneensa jälkeä. Seuraamalla merkkejä ja omaa koiraansa oppii ohjaaja lukemaan koirastaan, milloin se käyttää maavainua, ilmavainua tai on kadottanut jäljen. Merkit laitetaan riittävän ylös, jotta koira ei haista niitä. Jos koira poikkeaa merkityltä reitiltä, se saa tehdä näin, sillä on hyvä, jos koira oppii oikaisemaan ilmavainua käyttäen. Jos koira kadottaa jäljen, se viedään takaisin sinne, missä on viimeksi nähty merkki. Näin voimme olla varmoja, että koira palautetaan takaisin jäljelle.
 
Koiran ohjaajan on opittava lukemaan koiraansa, luottamaan koiraansa ja analysoimaan etsintöjä. Ohjaajan on myös ymmärrettävä maaston ja tuulten merkitys hajun kulkeutumisessa. Tuulen suunnan näkee kätevästi tupakansytyttimellä. Ohjaajan on myös ymmärrettävä sekä kadonneen koiran että sen omistajan käytöstä, osattava olla henkisenä tukena kadonneen koiran omistajalle ja osattava antaa hänelle neuvoja koiransa etsimisessä. Koiran ohjaajalla on myös oltava jonkinlainen koiran ja ihmisen ensiaputaito sekä suunnistustaito.
 
Koiran ohjaajan on tutustuttava oman koiransa rotuominaisuuksiin, jotta hän ymmärtää koiraansa etsimistilanteissa. Kun esimerkiksi paimenkoirani ilmaisi hämmästyneen näköisenä jackrusselinterrierin, tiesin etsittävän olevan kolossa. Eihän paimenkoira voi ymmärtää, että koirat menevät koloihin, kun se itse ei mene, eivätkä lampaatkaan mene maan alle koloihin. Kun etsin paimenkoirani kanssa yritän ajatella kuin paimenkoira ja kun etsin terrierini kanssa koitan ajatella kuin terrieri, niin ymmärrän, mitä koirani "sanovat" minulle.
 
Etsinnässä tulee niin monenlaisia tilanteita vastaan, että on mahdotonta opettaa etukäteen koiralle ilmaisu kaikkiin tilanteisiin. Koirien imaisut ovat yksilöllisiä; terrierini ilmaisee hajun katoamisen laittamalla häntänsä alas, paimenkoirani taas piehtaroi hajun kadotessa; molemmat koirani ovat erityisen innokkaita tuoreella jäljellä tosietsinnöissä. Ohjaaja antaa liinaan kytketylle koiralleen hajun ja samalla käskyn etsiä tietty koira. Tämän jälkeen etsijäkoira saa valita seuraako se maa- vai ilmavainua. Ohjaajan tehtävä on huolehtia koiransa turvallisuudesta, ettei se esimerkiksi jää auton alle tai mene heikoille jäille seuratessaan hajua. Kun luottamus on molemminpuolinen, niin tarvittaessa matalajalkainen norwichinterreri hyppää vaikka veneeseen kertoakseen hidasälyiselle omistajalleen, että pitäisi päästä järven yli.